AEIOU-TEATTERI

banner_14.jpg

AEIOU – Elämyksiä ja oivalluksia perheen pienimmille

Vauva- ja taaperoteatteri AEIOU on kiertueteatteri, joka on toiminut Sloveniassa vuodesta 2010 ja Suomessa vuodesta 2013 alkaen.

AEIOU tekee värikästä ja osallistavaa teatteria – taidetta pilke silmäkulmassa. Esitykset tarjoavat pikkulapsille myönteisiä ja kehitystä tukevia virikkeitä.

AEIOU-esitykset on suunnattu vauvoille ja taaperoille, mutta ne pitävät otteessaan myös 4-8-vuotiaat lapset. Esityksissä on puuhaa ja huvituksia myös aikuisille!

AEIOU on palkittu Slovenian Nukketeatteripalkinnolla 2013 ja 2015 ja sille myönnettiin Slovenian Teatterilaatumerkki 2017. AEIOU-työryhmä koostuu teatterin, kuvataiteen ja taidekasvatuksen ammattilaisista.

Esitykset pyörivät yhtaikaisesti Suomessa ja Sloveniassa. AEIOU-teatteriryhmä toimii Suomessa Aimut osk -osuuskunnan ja Sloveniassa Drustvo lutkovnih ustvarjalcevin alla. AEIOU:lla on kiertuetoiminnan lisäksi säännöllistä esitystoimintaa Tampereen Hiedanrannassa sijaitsevassa Lielahden kartanossa ja Ljubljanan Lasten ja taiteiden talossa.

 

Vauva- ja taaperoteatteriryhmä AEIOU:n tavoitteet

AEIOU-nimi syntyi leikistä, jota teatteriryhmän perustajajäsenet leikkivät vauvojensa kanssa: vokaaleja lausuttaessa kasvot vääntyvät vauvoja naurattaviin asentoihin. Sanoessaan teatterin nimen vanhemmat automaattisesti ilmehtivät lapselleen. Teatterin filosofia sisältyykin AEIOU-nimeen: esitykset ovat vuorovaikutteisia komedioita.

AEIOU suhtautuu pikkulapsiin tasavertaisina kulttuurin kuluttajina aikuisten kanssa ja tuottaa korkeatasoisia ja taidelähtöisiä esityksiä pikkulapsille. Teokset syntyvät työryhmän jäsenten kokeilujen kautta valitun teeman raameissa. AEIOU-esitysten teemat ovat yleisinhimillisiä ja niitä lähestytään tuoreesta, usein absurdista näkökulmasta. Pikkulapsille suunnatuissa esityksissä liiallinen analyyttisyys unohtuu, kun taas impulssien merkitys korostuu: tunnelmat, värit, muodot, liike, rytmi ja äänet ovat pääosassa. Absurdius ei ole lapsen mielestä absurdia, sillä mikä on todellista tai epätodellista ei ole väliä, uni ja valve kietoutuvat toisiinsa. Jokaisen esityksen kohdalla AEIOU tutkii, mitä taide on kehittyville aivoille, aisteille ja psyykelle ja pyrkii omien oivalluksiensa kautta tuomaan uusia näkökulmia pikkulapsille suunnattuun taidetarjontaan.

 

Yhteistyökumppanit

AEIOU:n yhteistyökumppaneita ovat Slovenian nykytaiteen museo MSUM + MG, Ljubljanan tanssiteatteri PTL, Ljubljanan Lasten ja taiteiden talo, Lastenkulttuurikeskus Verso, Väliaikainen Hiedanranta ja Tampereen kulttuuripalvelut. AEIOU:n toimintaa ovat rahoittaneet Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Savon ja Pirkanmaan rahastot, Etelä-Savon taidetoimikunta, Pyynikin kesäteatterisäätiö, Tiina ja Antti Herlinin säätiö, Olvi-säätiö, TelepART, Ljubljanan sivistystoimi ja Slovenian kulttuuriministeriö.